Mitä on ihotulehdus?
Hoitaaksemme tätä hyvin yleistä iho-ongelmaa tehokkaasti, on meidän ymmärrettävä sen syyt ja toiminnan perusteet ja hakea vaihtoehtoja antibiooteille ja kortisonille tarkistamalla kehon solujen toiminnan tehokkuus.
Yleisimmät kohtaamamme ongelmat ovat juuri iho- ja turkkiongelmia. Koirat kutisevat, hilseilevät, raapivat jne. Ongelma tuntuu maanlaajuiselta ja yleisin diagnoosi on allergia, jonka hoitona on antibiootit ja kortisoni sekä ruokavalion muutos, yleensä erittäin kapeana. Näistä mikään ei kuitenkaan tunnu poistavan ongelmaa. Ruokavalion kaventaminen, kaventaa samalla koiran kehon solujen toimintamahdollisuuksia ja raaka-aineita on vähemmän.
Tässä artikkelissa pyrimme käsittelemään perusteellisia syitä, miten ihotulehduksia yleensä käsitellään ja miksi. On ehdottoman tärkeä ymmärtää myös solujen toiminta, sillä yleisimmät syyt ongelmiin eivät ole ulkoisissa tulehduksissa, vaan solujen heikossa toiminnassa. Seuraamalla tutkimuksia sekä niiden tuloksia, pystymme käsittämään ongelman laajuuden, sekä miten ja mistä ihotulehdukset syntyvät ja miten niitä ensisijaisesti tulisi hoitaa.
Yhtenä suurimpana ongelmana olen ikäväkseni kokenut monien omistajien suhtautumisen asiaan, sillä yleisimmin ongelma ei ole koira, vaan omistaja, joka ei ole tiedon puutteen vuoksi huolehtinut lemmikkinsä tarpeellisesta ravinnon saannista. Tarkoitukseni ei ole ketään syyllistää, vaan saada tietoa omistajille, jotta oikealla hoidolla saadaan lemmikki voimaan paremmin. On samantekevää miksi ja mistä ongelmat ovat syntyneet, jos lemmikki saadaan terveeksi ja sen hyvinvointia ja terveyttä lisättyä.
Solut ja niiden tärkeys terveydelle
Haluammeko lemmikkimme pysyvän terveenä ja elinvoimaisena? Silloin on ensiarvoisen tärkeää, että lemmikkimme saa ravintoa, jolla se pystyy ylläpitämään solutoimintaansa. Hyvin usein sanaan ”ravinto” liitetään ainoastaan proteiini, rasva, mineraalit ja vitamiinit. Mutta koiran elimistö tarvitsee kuutta välttämätöntä ravintoainetta:
- Vettä
- Raakavalkuaista
- Rasvaa
- Hiilihydraatteja
- Mineraaleja (kivennäistä)
- Vitamiineja
Jotta koiran elimistä toimisi parhaalla mahdollisella tavalla, on kaikkia kuutta ravintoryhmää oltava riittävä määrä ja ennen kaikkea, sopivissa suhteissa keskenään. Tämä johtuu siitä, että yhden ryhmän toiminta ravitsemusketjussa on aina riippuvainen toisesta. Esimerkkinä vitamiinit; jotta keho voi käyttää hyväkseen vitamiineja, on sillä oltava myös mineraaleja. Jos yksikin näistä ravintoryhmän aineista on heikko tai sitä on vähemmän, heikentyy koko ketju.
Vesi
Vesi on koiralle tärkein yksittäinen ravintoaine. Koko kehon toiminta tapahtuu nesteiden välityksellä. Nesteiden puutos johtuu veden puutteesta eikä ilman vettä aineenvaihduntaa tapahdu.
Raakavalkuainen
Elimistö hajoittaa ravinnon raakavalkuaisen sen aminohappojen vapauttamiseksi. Aminohapot imeytyvät verenkiertoon ohutsuolen seinämän läpi ja elimistö käyttää näitä rakennusaineina omalle keholleen. Eläinpohjaiset aminohapot ovat lähempänä koiran omia aminohappoja ja koira helpommin ja tehokkaammin käyttää nämä hyväkseen. Tämä on se syy, miksei koiralle kannata syöttää kasvispohjaista raakavalkuaista. Turkki, iho ja kynnet koostuvat suuressa määrin valkuaisesta, samoin kuin sisäelimet kuten keuhkot, sydän sekä lihakset.
Koiran kärsiessä puutteesta tai epätasapainosta, me ihmiset näemme himmeäturkkisen ja ehkä kutisevan koiran, mutta voimme vain kuvitella sitä mitä me emme näe eli mitä koiran sisällä tällaisen puutoksen aikana tapahtuu. Raakavalkuaista tarvitaan kudosten rakentamiseen ja korjaamiseen, ja ne auttavat ehkäisemään tulehduksia. Elimistö voi käyttää myös valkuaista energian lähteenä, mutta jos rasvaa ja hiilihydraatteja on tarpeeksi, valkuaista ei elimistö energiaksi käytä.
Rasva
Rasvasta saadaan energiaa. Rasvaa tarvitaan myös rasvaliukoisten vitamiinien imeytymiseen sekä rasva on lähteenä tärkeille monityydyttämättömille rasvoille, joita koiran iho ja turkki tarvitsee.
Rasvassa on yli kaksinkertainen energiavoima verrattuna hiilihydraatteihin. Täten rasva on tehokkain energiamuoto koiran ruoassa. Mitä suurempi energiantarve koiralla on, sitä suurempi määrä rasvaa tarvitaan ravinteessa. On muistettava, että silloin kun koiran ravinteessa on paljon rasvaa, on myös parasta olla paljon valkuaisainetta, sillä koira syö vähemmän korkean rasvapitoisuuden omaavaa ruokaa eli täten kokonaismääränä saa mahdollisesti liian vähän valkuaisaineita.
Oli rasva sitten eläin- tai kasvispohjaista, rasvat ovat tärkeitä vitamiinien (A, D, ja E) sulautumiselle ja kriittisiä koiran terveydelle. Kuten valkuaiset, rasvat hajotetaan pienempiin osiin, osa tarpeellisiksi, osa tarpeettomiksi. Nämä tunnetaan nimellä monityydyttämättömät rasvahapot.
Monityydyttämättömät rasvahapot ovat erittäin tärkeitä ihon ja turkin kunnolle ja kaikelle sulatustoiminnalle, koska ne ovat solujen komponentteja. Niillä on myös korvaamaton rooli sulatuksessa.
Hiilihydraatit
Hiilihydraatteja voisi verrata grillinesteeseen, niillä sytytetään pääpolttoaine eli hiilet, joista energia (lämpö) saadaan. Elimistö käyttää hiilihydraatteja ensisijaisena energialähteenä kaikkiin elimistön toimintoihin. Ravinnossa on kolmea hiilihydraatin perustyyppiä: sokeria, tärkkelystä ja kuitua. Sokerit ovat yksinkertaisia hiilihydraatteja, joita elimistö käyttää nopeasti ja helposti hyödykseen. Tärkkelys on yhdistyneitä hiilihydraatteja, joita koira heikosti hyödyntää, sillä ne vaativat pitkän sulatusajan (koiran sulatuskanava on erittäin lyhyt). Kuitujen ainoana tehtävänä on ravintosulan kuljetus suoliston läpi. Muuta toimintaa kuiduilla ei ole.
Vitamiinit
Vitamiinit, yhdessä muiden ravintoaineiden kanssa, pitävät elimistön terveenä ja toimivana. Muutamia pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, koira ei pysty itse tuottamaan vitamiineja, vaan näitä on saatava ravinnosta säännöllisesti ja riittävästi.
Mineraalit
Kuten vitamiinit, mineraalit ovat välttämättömiä elämälle ja kasvulle. Mineraaleja on ravinnossa sekä orgaanisessa että epäorgaanisessa muodossa ja ne ovat elintärkeitä aineenvaihdunnan oikealle toiminnalle.
Vitamiinien ja mineraalien keskinäinen tasapaino on erittäin tärkeä.
Entsyymit
Entsyymit ja niiden tehokas toiminta on erittäin tärkeää. Koira tuottaa entsyymejä ravinnostaan. Entsyymejä on elimistössä monissa eri muodossa. Entsyymit auttavat irrottamaan ja erottamaan ravintoaineita ruokasulasta elimistön käyttöön. Jos entsyymi toiminta on heikkoa, hyödyntää koira myös ravintoa heikosti. Ruuansulatuskanavassa ruuansulatusentsyymit hajottavat ruoka-aineet, jotta ne voisivat imeytyä ja päästä kiertojärjestelmään. Maksassa ne muuttavat ravintoaineita aineiksi, jotka tukevat soluaineenvaihduntaa ja ravintoaineiden imeytymistä. Ne myös säätelevät monien aineenvaihduntaprosessien nopeutta ja tiettyjen rauhasten toimintaa.
Terveet solut
Terve elimistö tarkoittaa sitä, että solut ovat terveitä. Koiran elimistö koostuu miljardeista soluista, joilla jokaisella on erityinen tehtävänsä. Jotta koira voi pysyä terveenä, on sen saatava myös soluille oikeat ravintoaineet. Samalla on solujen voitava tehokkaasti poistaa kuona-aineet.
Ruuansulatus muuttaa nauttimamme ruuan puhtaiksi ravintoaineiksi. Ravinto imeytyy verenkiertoon ja kulkeutuu soluihin, missä se imeytyy ja käytetään hyväksi. Jotta elimistö voisi kasvaa, korjautua ja uusiutua, on välttämätöntä, että soluilla on kyky käyttää ravintoaineet tehokkaasti hyväkseen. Ravinnon imeytyminen on herkkä prosessi, jossa ravintoaineet tunkeutuvat jokaista solua ympäröivän solukalvon läpi. Jotta tämä prosessi olisi mahdollinen ja tapahtuisi tehokkaasti, on solujen oltava terveitä.
Terve solukalvo päästää ainoastaan sen sillä hetkellä tarvitsemat ravintoaineet sisälle soluun, ja päinvastoin – ainoastaan kuona-aineet pääsevät pois solusta. On ehdottoman tärkeää, että solu säilyttää häiriintymättä tämän erottelukyvyn.
Solukalvon kyky päästää ravintoaineita sisälle ja kuona-aineita siitä pois, ja on riippuvainen rasvahapoista, joita ravinnossa on. Jos aineista on puute, se heikentää solukalvojen kykyä päästää lävitseen ravinto- ja kuona-aineita. Tuloksena on, ettei solu saa tarpeeksi ravintoa sekä ettei se pysty poistamaan kuona-aineita oikealla ja terveellä tavalla. Solut kärsivät silloin ravinnonpuutteesta, solun toiminta heikkenee ja hidastuu, sen sijaan että se olisi terve ja tehokas. Jos solut eivät pysty vastaanottamaan tarvitsemiaan ravintoaineita, ei ole mitään merkitystä sillä, miten paljon ravintoa koira saa. Iho on muodostunut soluista. Jos solut eivät ole terveitä, iho oireilee eli kutisee, tulehtuu ja märkii.
Solujen rasvat ovat välttämättömiä energiantarpeen tyydyttämisessä ja solujen terveinä säilymisessä. Ravintoaineiden epätasapaino johtaa solujen väsymiseen ja niiden toiminnan heikkenemiseen.
Iho-oireiden ja niiden syyn paikallistaminen
Koiran ihon kutisemisen syytä kannattaa ensin tarkistaa ruokavaliosta. Jos ruokavalio ei ole tasapainossa kehon kulutuksen kanssa, ei eläinlääkäri pysty koiraa auttamaan, vaan käsitellessään ”sairasta” eläintä lääketieteellisin toimin oireiden liittämisellä hoitoon ja muiden sairausoireiden puuttuessa, väistämätön diagnoosi on allergia. On tarkistettava viimeisten kuukausien aikana tapahtuneet olosuhteiden muutokset, esim. muutto, perheen lisäys tai aktiviteetin kasvu, ja jos näissä todetaan muutoksia tapahtuneen, epäily kohdistuu lisääntyneeseen aineenvaihduntaan ja tätä kautta kehon rakennusaineiden kulutuksen kasvuun ja jos tätä ei ole huomioitu ruokinnassa, ei koiralla myöskään ole mahdollisuuksia ylläpitää kehoaan.
Jos epäilys ravinnossa, lisäravinteilla saadaan koiraan kulutuksen kuluttama lisätarve tyydytettyä. Jos ravintona ns. ”markettiruoka” eli halpa ylläpitoravinne, dieetin muutos Golden Eagle- ruokaan riittää korjaamaan puutostilan. Jos iho kuitenkin rikki tai vahingoittunut, lisäravinteiden tarve on ilmeinen.
Jos kysymyksessä kuitenkin sairaus, suosittelemme eläinlääkärin vastaanotolla käyntiä.
Kirjoittanut : Olli Wuorimaa